Kiltin yön lahjat (WSOY 1998)
Ensimmäisen painoksen takakansiteksti:
Siia elää kauramössöllä, avain alushousuissa ja kiltin yön lahja äidin korvikkeena. Siia on kuusi vuotta vanha, tyttö, jonka päätä pyörittää televisiosarjojen todellisuus, ostoparatiisin tavaramaailma ja lähiön pikkurikollinen piiri.
”Tässä olisi mies, jolla on auto, kullanvihreä ja hiljaismoottosinen. Tson Nurmi…”
Siian naapuriin kotiutuu Pietarista kaksi miestä: tragikoominen luuseri Pöyhönen ja epämääräisiä bisneksiä pyörittävä Viikki. Nämä eivät pysty katsomaan sivullisina pienen tytön yksinäistä elämää. Viikki ottaa Siian hoiviinsa. Tämän äidillä ei ole siihen aikaa, koska hän tanssii Sinisessä Sakiirissa tukka isona ja paljon koruja päällä.

Mari Mörön ensimmäinen romaani ei selitä eikä moralisoi maailmaansa. Se on surkea ja hauska. Toivoton se ei ole.
”Tson Nurmen auto on nyt maahantuojalla vakuutustarkastuksessa. Tsonilla on musta leuka kun parta kasvaa paljon. Ja hihan napitkin on kultaa eikä hilsettä missään.”

Viidennen painoksen takakansiteksti:
Kiltin yön lahjat on monipuolisen Mari Mörön läpimurtoteos, joka nousi sekä Finlandia-, Savonia- että Olvi-palkintoehdokkaaksi ja palkittiin vuonna 1999 Runeberg-palkinnolla.
”Mörön kirja etenee tehokkaasti. Turhanpäiväisiä ei märehditä, ketään ei säälitä eikä lauseeseen jäädä makaamaan. Kiltin yön lahjat antaa tunteen kokonaisesta, yhteisestä ja jopa ymmärrettävästä maailmasta, mikä on enemmän kuin muilta ilmaisun ja tiedotuksen välineiltä – usein jopa kirjoilta uskaltaa vaatia. Se ei vastannut odotuksia, se on jotain muuta, se on yllätys.” – Runeberg-palkinnon perusteluista
”Mari Mörön romaani on ilahduttava tapaus. Sen eri äänet, ihmiset, arki ja sattumukset kulkevat luontevasti, herkästi, monien vivahteiden ja yksityiskohtien kautta eläen.” – Kristina Carlson, Suomen Kuvalehti


Katkelma teoksesta Kiltin yön lahjat (WSOY 1998)
. . . . Siia
Menin kylpyhuoneeseen haistelemaan. Miima oli laittanut geeliä ja vaniljaöljyä. Jos tulee asiaa, pitää mennä Meten luo ja soittaa Miiman kännykkään. Numero on eteisen seinässä, Miima kirjoitti tussilla kun me muutettiin.
Otin luettelon ja aloin leikata tavaroita. Anttilan luetteloa tietty. Haluaisin karvapipon ja solkikengät. Metellä on oma miniradio ja akvaario. Sen ystäväkirjassa lukee: minusta tulee muotitoimittaja. Meten äiti myy lehtiä ärrällä ja Metellä on kaikki lehdet, ulkomaisia. Ja sen äiti tekee Miimalle samettilangasta villatakin ja baskerin.
Ajattelin, että nyt pitää leikata yksitoista kuvaa koska äkkiä meni yksitoista autoa ohi. Sitten kun ne on leikattu, niin Miima tulee. Toivottavasti sitä ei mojota isossa keskustassa. Ollikin voi tulla mutta vessan lattia pitää kuivata ettei sukat kastu.
Minun äiti on taiteilija. Se tanssii ja kun se tanssii, se säteilee. Ja kun kädetkin vielä pyörii ja renkaat niissä, kaikki sädehtii varsinkin kun on pieni valo kohti tai hämärää. Tanssista saa rahaa ja ostetaan auto ja talokin me ostetaan eikä tarvitse mennä bussissa eikä metrossa muiden kanssa kun on aina kantamista.
Välillä Miimankin pitää olla kassalla niin kuin kaikkien.
Pomoa sanotaan pomoksi kun se ei ole sinun kamu. Niin kuin presidentti ja herra eduskunnan puheministeri. Mette sanoo äiti vaikka missä, ärrän sisälläkin. Niin kun minä puhun Miima mutta se on äiti kun me ollaan niin sovittu. Ja Jukkis on Jukkis vaikka on oikeasti Jukka Tapani Voutilainen. Ja sitten on Jorma Pöyhönen ja Mikko Louhelainen ja muita niin kuin Päve.
Minusta äidit nukkuvat paljon.
Avasin kirjoituspöydän laatikon ja tutkin kiltin yön lahjoja: läpinäkyviä eläintikkuja, koristeita, kynsilakkaa, melkein täysi huulirasva. Minulla on saksalainen pieni tyhjä pullo. Niistä kaikista voi tulla arvokkaita ja harvinaisia kun olen vanha.
Vatkasin kananmunan niin kuin Pöyhönen ja join. Jippi ja Jappi heräsi kun silitin niitä. Jippi alkoi heti jyrsiä tennispalloa vaikka Jappi vielä melkein nukkui. Niille pitää antaa siemeniä ja leipää ja kurkkuakin joskus. Öisin kodissa rapeltaa. Odotan, että ne saa poikasia ja hoidan niitä. En mene tarhaan kun ne syntyy. Voi olla hoitovapaalla.

Mette tulee hakemaan. Alkaa seurakunnan kokkikerho. Nutiksessa on porukkaa kutosesta ja kasista ja välitien toiselta puolelta. Kysyn, että milloin oikein tehdään kerhossa ranskalaisia. Otin norsupalapelin ja joka palan jälkeen juoksin ikkunaan. Kärsäpalaa en löytänyt mistään ja norsun päähän jäi tyhjää. Mette vie iholehtiä pojille, ne maksaa Nutiksessa.
Alkoi tehdä mieli juotavaa ja otin piimäpurkin. Se tipahti lattialle.

. . . . Pöyhönen
– Tuot sen sitten yhdeksäksi takaisin, Hujanen vannotti parkkipaikan kulmalla. – Sain yhen Turusen poraamaan mittaria ettei veli tapa.
– Ja Viikki kiittelee kädestä pitäen, sanoin ja rullasin ikkunan kiinni.
Hujanen oli juonut Sirin pentujen kunniaksi samppanjan ja vähän muuta päälle. Se oli pyytänyt yhden pirtupullon itselleen koska epäili Viikin tietävän pullojen oikean määrän.
– Sakotkin saan Viikin takia maksaa.
Annoin Hujaselle pullon ja lupasin palauttaa auton heti kun saisin pirtut Viikille. Niitä ei voisi huomaamattomasti viedä bussilla. Ja mitäs vihamiehiä me muka olisimme, vanhat työkaverit. Matseissakin käyty yhdessä vaikka kuinka monta kertaa, korvattu toistemme vuoroja jos toisella oli joku tärkeämpi meno.
Suunnistin Kannelmäestä pois ja pääsin kehätielle. Auto nyki vähän, mutta kun pumppasin kaasua, se tuntui auttavan. Bensamittari näytti tankin olevan aivan piripinnassa eikä muista laitteista tarvinnut välittää. Radio kuului hyvin, ihme ettei sitä ollut viety Pietarissa, sentään digitaalinen kanavanvalitsin ja kaikki hienoudet.
Viikki olisi Ruutanassa tai asunnolla, ei pulloilla mikään hoppu ollut. Piti löytää Miima ja antaa helmet. Se olisi takuulla jo herännyt.
Ajoin vakituiset paikat läpi ja tein huoltoasemalla pari lottoriviä. Miiman kännykkä ei vastannut. Soitin kämpille eikä Viikkikään ollut siellä, on tainnut ottaa töpselin pois seinästä. Yritin ajatella niin kuin Mirja-Leena Suhonen pyhäaamuisin ajattelee. Fakiiri avattaisiin vasta iltakahdeksalta, siellä ei olisi ketään ennen kuutta.
Viides kantapaikka tuotti tuloksen. Miiman nauru kuului naulakoille asti, koko takapöydän seurue oli jo juovuksissa ja menin seisomaan muovipalmun viereen. Moi, Miima sanoi kuin ei mitään. Kysyin, miksei se ollut avannut ovea ja se vain hihitteli niin, että sen mokkanahkainen hapsuliivi tärisi. Tää Olli on mun serkku, Miima sanoi ja kaikki rupesivat nauramaan. Olli pyysi istumaan alas ja tilaamaan juoman mutta sanoin, että olin autolla. Miima otti minua kiinni olkapäästä ja veti lähemmäksi. Moon cherii, se sanoi käheästi ja muljautti kielen korvaan. Mahassa tuntui ilkeältä.
Kysyin siltä, missä Siia on. Se on Sofian kanssa, Miima sanoi. Minun laskelmieni mukaan Sofian piti lähteä kuukaudeksi Haapsaluun, mutta Miima väitti että olin väärässä. Se nousi pöydästä ja taputti minua takapuoleen kaikkien nähden. Sitten se lähti vessaan. Pöydän sermin takaa se heitti huivin kaulaani. Meinasin kaatua. Huivi laskeutui jalkoihin kuin kuollut käärme. Jäin odottamaan. Serkku tarjosi tupakan mutta enhän minä edes polta. Kuuntelin, kun ne jauhoi tyhjää jostain lätkäpelistä ja maalivahdin epilepsiasta. Serkun kaula oli syöty.
Miima tuli takaisin vessassa. Se oli rajannut suunsa ja silmänsä. Autoin sille nahkatakin päälle ja se pyysi, että Olli odottaisi siihen saakka kunnes serkut pitää vuosikokouksen. Matkalla kysyin Miimalta, että ihanko totta teillä on sellainen kokous joka vuosi. Se nauroi ja alkoi puuteroida nenäänsä peruutuspeilin avulla.
Mirja-Leena sanoi, että ajetaan tatuointipajan kautta. Sen piti varata aika, koska joku kuvio oli jäänyt kesken. Kysyin, eikö mikään muu kuvio ollut jäänyt kesken, mutta Miima puhui päälle, ettei tätä asiaa voinut hoitaa puhelimella. Se valitti, ettei taiteilija voi keskeyttää työtään yhden puhelimen takia. Onhan se tavallaan niinkin, eihän se itsekään keskeytä mitään jos puhelin soi. – Pane kännykkä päälle, sanoin. – Jos Sofia vaikka soittaa.
Miima kaivoi kännykän laukustaan ja heitti sen lattialle. Serkkupoika oli tiputtanut sen kauppakeskuksen altaaseen, kuulemma vahingossa. Sanoin Miimalle, että tyypin pitäisi korvata vahinko. Infrapunakuivaus on yhtä kallista kuin uuden kännykän hankkiminen.
Ajettiin Punavuoreen. Lupasin odottaa autossa. Vannotin, ettei Miima viipyisi pitkään. Pizzaa hän saisi sitten kun tulisi takaisin. Sovittiin, että puolen tunnin kuluttua tulen samaan paikkaan.

. . . . Viikki
Horros upotti kuin mämmi. Meni pitkään ennen kuin tajusin, että joku hakkaa Pöyhösen mummon ovikelloa. Iskin ohimon ikkunalautaan kun nousin petistä. Pöyhösen mummon lasikissat helähti ja siinä oli tehosteita tarpeeksi. Kävelin eteiseen, kymmenen askelta. Ovisilmä ei näyttänyt mitään, ajattelin että kakarat pelleilee ja myy omatekoisia arpoja niin kuin Korsossa. Tai hakee tupakkaa niin kuin Siperiassa.
Avasin oven. Se Pöyhösen näköinen pikkulikka seisoi oven takana.
– Oisko imuria, se sanoi.
– Missä lie, vastasin.
Miniatyyriemäntä purjehti kämppään ja avasi kaapin. Se nosti imurin lattialle ja kaapi letkua mukaan.
– Meillä on yhteinen, emäntälikka sanoi.
– Aha.
Kerroin, ettei Pöyhönen olisi nyt luukussa mutta likka väitti, että sen piti kyllä olla.
– Saisko soittaa kun olis tärkeä asia, likka sanoi. Sillä oli joku turpakapulan numero. Painoin litanian valmiiksi, mutta ei siellä kukaan vastannut. Likka sanoi, että pitää yrittää uudestaan, jos kenttä löytyy. Se kierteli yksiössä kuin kotonaan ja laittoi sohvan pitsipeiton paikoilleen.
– Ruusujen pitää olla päin verhorusettia, se sanoi.
– Ei oo puhelin päällä. On linja päin persettä.
– Missä Pöyhönen on?
Kerroin, että se on poikien kanssa ajelulla. Menin vessaan ja likka kokeili vielä soittaa, se oli sitkeä ja hanakka kuin kärpänen.
– Alas nyt häippästä siitä että setä pääsee koisaan, sanoin.
Likka totteli ja otti imurin. Kysyin, tarttisko se kantoapua.
– Avaa ovi vaan, se sanoi ja veti letkua rappuun päin. – Sano Pöyhöselle kiitti.

. . . . Siia
Tämä olisi Hellevi ja se asuu Taijan ja Tsonin lähellä. Hellevillä on kanarialintuja ja se osaa soittaa pianolla Kaunis on kultani ja Liinasharjaakin naurattaa. Täti ottaa kaksoset kainaloon ja lukee Imppa ii turhaan murehtii ja kutittaa niitä mahassa.
Tämä Jukkiksen kenkä on niiden kyytivene, ja vispilä ja Miiman tangat on purje. Isompi venekin on mutta sillä saa mennä vaan hattukapteenin kyydissä. Ja tämä mankka on niitten kotielokuvastudio, siellä on ravintola ja kynttilälyhtyjä joka ilta ja ilmapalloja, joissa on kaksosten nimet. Taija ei tanssi paljon koskaan. On rahaa.
Messutalon takana olisi uima-allas, tämä taikinakulho on se. Voi olla keltaisiakin jos on marmoria. Ja tuhkakuppi on lasipöytä, siinä on jääboolia kun tulee vieraita, ja maljassa on aito kristallikauha. Laseihin pannaan eläintikkuja, tiikereitä, kirahveja ja pitkäkaulaisia lintuja. Niillä sekoitetaan kirpeitä juomia. Kotiapulainen leikkaa sitruunat tähdiksi ja joskus jopa värjäilee.
Tämä kiiltävä tässä on makuuhuoneen päiväpeitto. Makuuhuoneen lattia on puhvelinnahkaa. Tson Nurmi tilaa kaikki huonekalut oikeilta taiteilijoilta ja kaikki on ostettu ulkomailta. Niitten omassa lentokoneessa on kuusi palvelijaa ja kokki. Kahvissa on kermapalloja ja suklaarouhetta päällä.
Minä saan porealtaan tähän, kun puhallan kulhoon kuplia pillillä. Taija makaa siinä ja hieroo selluloosasalvaa ja ruusuöljyä. Se suree, että sen pylly on liian paksu ja mittaa sitä istumalla joka ilta lumihankeen. Mutta nyt vehnäjauho on hanki. Peppuposket tulee tähän näin.
– Eipä oo läskiä, Taija sanoo ja katselee penkkaa.
Tson ja Taija tuntevat kaikki, ja kun uusi Disney-elokuva tulee, ne menevät ensi-iltaan kaksosten kanssa. Kaikki lehdet ottaa niistä kuvia, lapsilla on aina kauneimmat vaatteet ja ne saa lahjaksi uuden videon joka viikko ja Disney-vaatteita niin paljon kuin haluavat.
Taija käy nailonjumpassa ja kynsissä on rakenteet. Sen kuva on Annassa ja Seurassa.