(katkelma esseestä)
Tarinalle en osaa ryhtyä, vaan minun tapauksessani tarina ryhtyy jahka alan tehdä jotakin muuta kuin kirjoittaa eli kuulostelen konkretian läpi mahdollista tekstiä tai ylipäätään ajateltavaa - aihetta, tai ideaa. Niklas Rådström pitää tarinan etsimistä hiekkaan kätketyn ketjun löytämisenä - lenkki lenkiltä se muodostaa kokonaisuuden, enkä usko ruotsalaiskirjailijan vähättelevän etsimisen iloa. Tekee mieli lisätä symboliikkaa niin rantahiekassa kävelyyn kuin myös kuun liikkeille alisteisen meren liikehdintään - valaistusolosuhteita unohtamatta. Ja huuhtoipa ketjua sitten suolavesi, tuuli tai rannalla kuljeksivan ponnekas puhallus, sen on oltava luja: ketjun varassa tarinaa on voitava vetää lukijan suuntaan, ei koskaan hänestä pois päin. Lukijalle avautumaton teksti on yksinkertaisesti huono, kuin ovi jossa on saranoita mahdottomissa kohdissa. Kuka tahansa mursunnahkaisen takaliston omistaja voi keksiä liekehtiviä kielikuvia metritolkulla tai johtaa nokkelia uutuusverbejä, mutta tätä kielellistä eurytmiaa ei lukija tarvitse. Ole hämärä - ja kirjan ympärillä on autiota.
***
Kirjailijana minua on ollut joiden kriitikoiden vaikea karsinoida, ja tästä olen mielissäni. Kun tein Melkein kaikki itää -kirjan, tiesin kyllä etteivät suomalaiset pahemmin tunne garden writing -kirjallisuutta eikä lohkolla ole tungosta. Koska puutarha-asioista vähän jotain tajuan, niin kirjoittaminen aihepiiristä oli luontevaa ja mielekästä. Kirjoittajat ovat tehneet niin maailman sivu: kirjoittaneet siitä, mille sydän sykähtelee. Eivätkö Juhani Aho, Antti Tuuri ja Harri Sirola ole tehneet kalastusaiheisia tekstejä? Jukka Pakkanen sekosi jalkapalloon, ja Kjell Westön kirjoissa rokataan aina, koska kaiketi hänellä rokkaa. Esimerkkejä on vaikka kuinka.
***
Yksittäinen ja tarinan ketjuksi kelpaava lenkki löytyy kaikkien kirjoittamieni tekstien taustalta. Jos energiatason saa pidetyksi yllä, ketju löytyy ja teksti valmistuu. Tähän ikään mennessä työmetodit ovat vakiintuneet tällaisiksi, ehkä ne muuttuvat matkalla.
Idea tai aihe ratkaisevat paljon, mutta kyllä ammattitaitoon tulee kuulua se, että tietää miten ideaansa käyttää ja kuinka sitä voisi jalostaa. On epäreilua, että toisilla on ideoita ja toisilla kenties vain pelkkää tekniikkaa. Joillakin on molempia, vaan ei energiaa. Vain lopputulos ratkaisee, eivät selitykset. Tylyä touhua, minkäs teet.
***
Ne elementit, joista uskon tarinan kehkeytyvän - aihe, henkilöt, rakenne, kieli - kypsyvät valmistuessaan niin, että lukija voi jutun luettuaan todeta: "Taisi siinä olla teemakin." Kaikissa kirjoissani on lapsia, sillä heidän kauttaan näkyy parhaiten se, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Arvot ja aikalaisten moraalikoodiston kuvaaminen aikuisille suunnatuissa teoksissa on kohdallani kääntynyt tragikomediaksi. Lasten ja nuorten kohdalla olen kokeillut sitten muuta.
***
Kirja olisi muuten valmiina, mutta siinä ei ole aihetta eikä teemaa. Tämän legendaarisen vastauksen kuulin joskus, nyt jo edesmenneen kirjailijan suusta. Vastaus oli minusta vitsikäs, mutta kirjan jälkeen alan ymmärtää, mitä tämä työläiskirjailijaksi tituleerattu saattoi tarkoittaa. Paljon voi purskauksia tulla pottaan, mutta mitään mieltä siinä ei aina ole. Voi käydä niin, että tekniikka etsii aihetta ja teksti hakee ympärilleen teemalle alisteista materiaalia. Henkilögalleria huohottaa näyttöpäätteellä, osa yleensä dramaturgian mukana vain sen vuoksi että juttu käynnistyy. Toisinaan kieli tarvitsee värihuuhtelun.
Lämmittely tekstin parissa on hyvä vaihe, siinä näkee idean painon. Ensimmäisen raakaversion jälkeen jo päivänkin haudutus voi antaa etäisyyttä juttuun ja kirjoittaja huomaa, että tekstin varsinainen ydin on yhden lauseen alla. Hyvä aihe tuo tullessaan teeman, uskon. Lukijan tulkinta saattaa mennä joka tapauksessa pieleen, se vapaus kaikille tekstien äärellä suotakoon.
Materiaalin kanssa haetaan vähän samaa kuin mitä lasinpuhaltajat hakevat: työlämpöä. Mitä selkeämpi muoto-oivallus puhaltajalla on, sitä paremmin kaikki tapahtuu. Kerran puhalletun ja jäähtyneen voi myös sulattaa täysin uusiksi. Jätelasin määrästä eikä pillistä kannata pitää melua. Lukija näkee vain lopputuloksen, ei punoittavia käsiä saati sinistä naamaa.
***
Luovuuden yksi ilo on nähdäkseni siinä, että vasta kerimällä auki idean - tässä tapauksessa kirjoittamiseen liittyvän - ratkaisu näyttäytyy työn edetessä, ja sen ympärille itse työ vasta ankkuroituu. Aiheen löytäminen ja ideoiden seivästäminen on vain yksi osa kirjoitusprosessia. Luovuus on arkista näpertelyä ja tekniikan suomin edellytyksin jos kohta valtuuksinkin monenlaista vauhdinottoa ja testailua - ilman aihettakin se käy. Mutta mitä enemmän rutiinia kirjoittajalla on, sitä vähemmän tarvitsee tehdä turhia kaarroksia aiheen ja teeman ympärillä.
Se, että antaa itselleen mahdollisuuden estottomaan ajatusten lentoon ja hulluihin ideoihin niin sisällön kuin muodonkin suhteen, on peruslähtökohta. Siihen ei tarvita aina kirjoittamista, Yleispätevää ohjetta työstää jokin aihe vaikkapa novelliksi ei ole. Sana tyyli - latinaksi stilus - tarkoittaa alun perin kaiverrinta tai piikkiä, sitä jolla saadaan aikaan jälki tauluun. Tyyliä voi kehittää, mutta ei antaa saati siirtää. Terävöittää voidaan, näyttää malliksi niin kuin harjaantunut pizzantekijä heiluttaa lautasmaiseksi muuttuvaa taikinaa - päänsä korkeudella, pian ylikin, jos on tarpeen.
Verryttelyä, hakemista ja rajauksen etsimistä osa tekee etukäteen ajatustyönä, osa kirjoittaa intuition varassa hukkaliuskoja. Kuskaako saatu idea heti perille vai johdatteleeko kirjoitustilanne tekijäänsä mättähältä mättähälle, sekin on pitkälti kiinni kirjoittajatyypistä. Hyvän idean lämmön tunnen innostuksena, joka ei tukehdu yhteen tai kahteen rönsyyn. Kertojaratkaisu voi elää, rakenne hakea tarkoituksenmukaisuutta. Kirjoittaminen saa olla teemojen ja aiheiden asentoja, terän ominaispiirteiden oivallusta idean painon alla.
Idean jalostaminen liittyy kaikkeen luovaan toimintaan: se on työmaalla oleellista. Tarvitaan muoto-oivalluksia ja tajua siitä, mitä idealle pitäisi tehdä. Luovuus voi ilmetä siinä, että ymmärtää vaihtoehdot ja poimii niistä tarkoituksenmukaisimmat - ja pelivaraa löytyy myös niiden käyttämisessä. Teeman kautta kirjoittavan tunnistaa - tai ainakin olen tunnistavinani. Aihe ajaa teeman sisään, sillä kirjoittaja lähtee harvemmin liikkeelle abstraktion kautta.
Puutarhaa pihan täydeltä
Puutarhaan pähkääntyneiden heimoon mahtuu monenlaisia tyyppejä. Siinä missä Theofrastoksen Luonteita-teos porautui negatiivisiin ominaisuuksiin ja pyrki vähän niin kuin kasvattamaan, ei tässä ole tarkoitus tehdä niin. Viherluonteita-teos sisältää luonnehdintoja tyypeistä, jotka kaikki puutarhaa harrastavat tunnistavat, löytääpä moni sieltä myös itsensä.
Nyppijä
Pihalla ei saa mitään ylimääräistä eikä turhaa. "Minun pihaltani ei sitten löydy rikkaruohoja" tai "Ei koskaan ainuttakaan kuihtunutta kukkaa!" hän sanoo itselleen. Nämä voivat olla hänelle elämää suurempia asioita. Hän nyppii samalla asenteella myös irtoroskat ihmisten vaatteista ja saattaa kopauttaa tuikittuntemattoman olkapäätä ja sanoa: anteeksi, teidän kauluksessanne on pitkä, punainen hius. Nyppijä hankkii toisinaan muovikukan tinkiäkseen periaatteistaan. Silkkikukkia hän ei siedä, koska niistä ei voi pyyhkiä pölyjä. Ja miten hyvää hän aina tarkoittaakaan.
Touho
Touho menee rynkyttämään vihermarketin ovea helmikuussa. Miksi ne eivät aukaise, aurinko paistaa jo! Hän palaa ruokakaupan kautta kotiin ja alkaa tyhjentää kolmeakymmentä ostamaansa jugurttipurkkia. Touho ostaa kaikkia eksoottisia hedelmiä vain kokeillakseen, kuinka niiden siemenet itävät. Siemeniä Touholla on kuin Tiimarissa lasihelmiä: kaikenvärisiä ja -kokoisia löytyy. Kolmessa päivässä Touho onkin somistanut ikkunalaudat täyteen purnukoita, innostuksen puistellessa ei hän ehdi nimetä aarteitaan. Jugurttiipurkkien lisäksi maitotölkit ja mitkä tahansa muut pakkaukset kelpaavat. Ennen pääsiäistä Touholla on jännetupin tulehdus eikä lääkäri usko, että se on tullut suihkupullon ahkerasta käyttämisestä. Vappuna Touho ulkoilee lastenvaunujen kanssa: hän lastaa taimet pyörien päälle ja kärrää ne aurinkoon.
Paperitarhuri
Auktoriteettiahdinko on iskenyt pahemman kerran: jollei Arno kasvi tai Pentti Alanko ole jotain sanonut, sitä ei pidä uskoa. Lukee kaiken alaan liittyvän, sen vuoksi ei uskalla tehdä mitään koska pekää tekevänsä väärin. Jahkailee viisi vuotta alppiruusun vai atsalean. Loputtomat maa-analyysit, suunnitelmat ja luonnokset salpaavat energian - hän pelkää epäonnistuvansa. Paperitarhuri viljelee usein kuvia, ja hän saattaa uuvuttaa kaikki Maailman kauneimmat puutarhat -dialkuvaesiteyksellä. Show kestää kuudesta kahdeksaan tuntiin, paikan päällä hän ei ole ehtinyt käydä mutta sitä ei mistään huomaa. Miespuolisten paperitarhureiden ongelmana on teorian ja käytännön yhteensopimattomuus. Touhon vastakohta. Päätyy yleensä hankkimaan silkkikukkia: niiden mukana ei tule tuhohyönteisiä, selkävaivoja eikä muutenkaan mitään riesoja.
Malttamaton
Voi olla sielultaan nyppijä. Kasvi ei saa rauhaa, eikä oikein ihminenkään! Ylihuolehtivainen nostelee kukkasia vain kokeillaakseen, joko nämä ovat juurtuneet. Ei ymmärrä pitkää idätystä, lulee juurrutushormonien tepsivän kaikkeen. Malttamaton lannoittaa kasveja kaikilla konsteilla ja vähän väliä. Huippuhetki: kun päivänsini kiertyy tukikeppiin muutamassa tunnissa. Vaikka kasvien siirtäminen puutarhan kolkasta toiseen on normaalia, malttamaton tekee sen viikoittain. Ehtii kylvää useamman satsin persiljaa, koska ei meinaa uskoa siementen itävän viikkoja.
Varustelija
Varustelija hankkii suihkulähteitä, tuulimyllyjä ja auton kokoisia grillejä, kasvit ovat sivuroolissa. Koneita riittää, pientäkin nurmikkoa varten useita leikkureita. Ja tietysti saatanallisperkeleellinen lehtipuhallin, jolla mm. putsaa siementen kuoret jalopuiselta lintulaudalta. Italialainen aurinkokello on tilattu. Joka vuosi varustelija hankkii ulko-oven edustalle kaksi muotoon leikattua puksipuuta Vime vuonna ne olivat kotkia, tänä vuonna jalopeuroja.
Matkija
Hän haluaa pihalleen samanlaisen kokonaisuuden kuin mitä on nähnyt Gotlannissa käydessään. Luettelo kasveista löytyy kameran kätköistä, niitä riittää kolmeen kärryyn eli noin kahteenkymmeneen myymälän paperikassiin. Samalla ostetaan multaa 30 säkkiä, sekä kaikki saatavilla olevat terrakottaruukut. Suihkulähdettä ei hankita, koska myymälän valikoimista ei löydy tarpeeksi suurta. Se tilataan samasta paikasta kuin aurinkokello. Kaikki on sikäli yksinkertaista, että kolme palkattua työntekijää toteuttaa toiveet.
Viherturaaja
Pehtoorin katsoessa jääkiekon loppuottelua viherturaaja keskittyy Tanskan lippuun. Hän saa kuulla, ettei Tanska ole mukana koko turnauksessa, se ei ole varsinaisesti mikään kiekkoilun suurmaa. Siis mukana missä turnauksessa? Oopiumunikko Danish flag kukkii takuulla heinäkuussa. Viherturaaja on tarvinnut jääkiekkomailaa kahdesti. Ensimmäisen kerran hän sekoitti sillä kompostia kun hämmennin oli hukassa, ja toisen kerran mailaa tarvittiin kun japaninhumalan tukinaru piti saada puolentoista metrin korkeudelle. Kentällä viherturaaja säätää pimeään saakka - polvet kurassa mutta saappaat puhtaina. Pitkähihainen paita odottaa.
(katkelma romaanista)
HUKKILA
Kuolleen teeskentelemisen oppii leikiten ja harkitun kankeuden harjoitteleminen alkaa sujua puolihuolimattomalla treenauksella. Se sujuu ruohikolla, kiveyksellä, puussa, veden äärellä, melkein missä tahansa voi odottaa löydetyksi tulemista.
Niin, lapset, sellaisia ne ovat.
Ja aikuiset kanssa.
Mutta aikuisilla se jää aina puheiden asteelle. Tai sitten tekstiviestien.
Hei sinä pienituloinen ja -munainen mies. Ruokot lähtee perintään tunnin kuluttua korkojen kanssa kamut hoitaa veitsi liikkuu.
Ei päässyt Vaula ponileirille se ei halua kuule koskaan enää nähdäkään sua saamaton paska.
Oot arvoton raato ja Letsa korvaa sut satakertaisesti.
Ei minun vaan tyttären takia uusi pesukone pakko saaha ynnä mikro.
Nyt lähtee äiskä tästä maailmasta näkemiin ja kaunista matkaa.
Ja nuo olivat iiseimmästä päästä. Kun joku uhkaa tappaa itsensä eikä pääse siinä koskaan parin päivän tuhnu-uhokänniä pidemmälle, niin mesomisesta karkaa väkisinkin kaikki tehot. Ja ajatelkaa: eräs Ilpo pelkäsi viiden vuoden ajan jotain tapahtuvan ja sitten alkoi tietysti jo toivoa, että tyyppi todella tekisi sen mistä jaksoi kännissä uhota, ja uhota myös sille lapsoselle.
Vedän ranteet auki.
Ei ensimmäistäkään viiltoa.
Ajan rekan keulaan.
Polkupyörälläkö se aikoi niin tehdä vai peräti ostoskärryillä? Taksilla oli ajeltu Ilpon piikkiin suht monet kerrat. "Ja pahaksi onneksi taksikuski erotti rekan keulan lähiökuppilan terassista, jos ei muuten niin valojen perusteella". Nyt Ilpo tapaa tytärtään säännöllisesti, ja poika, tunnin kerrallaan nukkuva, on ihmeissään. Isä ei olekaan se narkkarihomo-marsuunsekaantuja, jollaiseksi äiti oli vuosia isää kaikille kehunut.
Pidä putiikki pystyssä, höynä. Jos sulla alkaa taas narahdella niin palveluksia on turha odotella.
Niin eräs ajatteli melkein joka päivä, mutta uskalsiko tehdä muuta kuin kulkea hihat seinänvieruksia hipoen? Tai oikeastaan ei edes ajatellut, teki vain. Rohkeimmillaankin taisi jättää maitopurkin taittelematta tai hujan hajat heitetyt ja hänen tampattavakseen tarkoitetut matot pihalle.
Säälittävää tossukan kapinaa, niin kuin Rikellä. Vasta Juhtaiskien nettikokouksessa Rikekin yhtä äkkiä tajusi, ettei hän puhdistanut silmälasejaan koskaan kun asui vielä siinä silloisessa perheessä. Syy oli yksinkertainen: ei halunnut nähdä asioiden oikeaa tolaa. Silmänsä voi ummistaa monin tavoin, ja sulkea korvansa. Hakematta tulee mieleen Osku, joka luuli, että huono kuulo on psykosomaattista laatua. Että vuosikausia jatkunut selektiivinen sanojen poiminta on opittu asia. Toisen Juhtaiskän kehotuksesta Osku kävi sitten putsauttamassa korvansa terveyskeskuksessa. Korvakäytävästä löytyi muunmuassa havunneulanen, josta Oskulla ei ollut aavistustakaan, ja lasinpalanen joka sinne oli jonkin elokuvaillan jälkeen lentänyt. Ja ne matot, ne saattoivat olla ulkosalla kuukausia. Vähintään tusinan verran Osku kantoi niitä roskiin, ne kun pilkuttuivat omia aikojaan. Jopa pihalla ne voivat haista, ainakin naapuri oli ilmehtinyt sillä tavalla. Ja mitä sanottiin miehelle kotona? "Ihme jätkä, kun ei saa mattoja sisään." Miksi juuri Oskun olisi pitänyt saada ne sisään, kun joku on ne raivoissaan heittänyt yöllä ulos, ehkä kello kaksi tai siihen malliin?
Solmuja oli tuhansia, oli mattoja tai ei. On muuten kummallista, miten home voi iskeä niin monella tavalla. Kylpypyyhkeisiin, puurokattiloihin, hanskalokeroon unohtuneen dieettileivän, märkiin kenkiin sullotun sanomalehden, kaikkiin niihin hiipi elämä heti kun ne hylättiin tai unohdettiin. Juhtaiskillä oli kotisivuillaan näitä eripariäiskien solvauksia aivan mahtava kokoelma, osa poimittu puhelinvastaajista, osa korteissa ja kirjeissä, suurin osa oli kyllä tekstiviestejä. Ilpo oli laittanut nettiin nämä, virheineen kaikkineen.