Kurssitoiminnan tarkoitus on antaa räätälöityä palautetta proosan kirjoittajille ja kannustaa kirjoittajia eteenpäin – mikä hänen lajityyppinsä tai tavoitteensa sitten onkaan. 

Verkon kautta voi saada myös pelkän kirjallisen arvion tekstistään.

Opetettuani kirjoittamista vuodesta 1987 lähtien lukuisissa eri paikoissa olen huomannut, että kirjoittamisen opiskelemiselle ja räätälöidylle palautteelle on aina tilausta. Olen ohjannut kirjoittajia mm. muistelmien, romaanien, pakinoiden, novellien ja kuunnelmien teossa. Moni oppilaistani on saanut kustannussopimuksen, ja kurssilla hiottu kokonaisuus on ilmestynyt kirjana. En ota tästä kunniaa itselleni, mutta olen saattanut jouduttaa kehitystä ja toimia mentorina kirjoitustyön eri vaiheissa.

Verkko-opetuksesta minulla on kymmenen vuoden kokemus. Verkko sopii erittäin hyvin kirjoittajien ohjaukseen. Palaute on taatusti yksilöllistä ja paneutuvaa, ja verkko vapauttaa ajan ja paikan kahleista. Moni sellainenkin, joka ei kehtaisi lähteä esimerkiksi viikonloppukurssille, voi verkossa olla hyvin aktiivinen ja motivoitunut. Se tässä on tarkoitus: aktivoida, antaa kipinää ja kannustaa. Ja se kirjoittajan omaäänisyyden löytäminen − ei huono homma sekään.

Yhteydenotot Yhteydet -sivun lomakkeen avulla.

Syyslukukauden 2011 kirjailijavieraana piipahti Tuomas Kyrö. 

03.11.2011

Paratiisi on nähnyt päivänvalon. Se on tehty valokuvaaja Petri Volasen kuvien pohjalta.

Siivu paratiisia on aina paikallaan. Etenkin niille, jotka lumoutuvat luonnon ihmeistä.

Seuraava romaanini Hajavalo ilmestyy Teoksen kautta.

Ja kevääksi sitten pari puutarhakirjaa. Uusia metkuja on luvassa!

 

(Kuva: Petri Volanen)
Suosittelen!
LISTAA KAIKKI UUTISET

Haluatko potkua kirjoittamiseen? Tutustu kurssitarjontaan ja arvostelupalveluun.